Vaateteollisuus tuottaa noin 10 % kaikista kasvihuonepäätöistä. Vaatevalinnoilla ja kulutuksella pystyy vaikuttamaan syntyviin päästöihin. Aina uusia vaatteita ostaessa pitäisi pyrkiä ajattelemaan, että tarvitsenko tämän uuden paidan vai olisiko minulla jo tarpeeksi paitoja. Omilla kulutustottumuksilla pystyy vaikuttamaan tuohon lukuun.
Vaatteet ovat iso osa omaa identiteettiä, ja ne vaikuttavat omaan itsetuntoon myönteisesti. Vaatteet saavat ihmisen tuntemaan tietyissä tilanteissa yhteenkuuluvuuden tunnetta suhteessa muihin ihmisiin. On olemassa vaatevuokraamoita, joista voi lainata vaatteita, eli aina ei tarvitse sitä uutta mekkoa ostaa joka tilaisuuteen.
Yrityksillä on myös oma vastuu tässä kuluttamisessa. Tarvitseeko jatkuvasti tuottaa uutta mallistoa? Tarvitseeko yrityksen osallistua kansainvälisiin alennuskampanjoihin, jotka houkuttelevat lisäkuluttamiseen? Yritysten tulisi tuoda enemmän esille, millaisissa oloissa työntekijät valmistavat vaatteita, tai miten pyritään tuottamaan ekologisemmin vaatteita. Eivät ihmiset osaa kyseenalaistaa tai etsiä tietoa siitä, kuinka kuormittavaa on vaateteollisuus loppujen lopuksi on.
Tänä päivänä on paljon somevaikuttajia, jotka mainostavat erilaisia vaatteita ja tarjoavat samalla yleensä alennuskoodin kyseiseen paikkaan. Olen sitä mieltä, että samalla, kun nämä vaikuttajat mainostavat vaatteita, tulisi tuoda samalla ilmi, mitä yritys tekee sen puolesta, että turha kuluttaminen vähenisi. Tekeekö yritys esimerkiksi tuotteensa jotenkin ekologisemmin, tai osaako se kertoa, millaisia hiilidioksidipäästöjä syntyy. Pitäisikö vaatteiden hintalappujen yhteydessä olla vielä yksi lappu, jossa kerrotaan esimerkiksi, paljonko ompelija sai vaatteen teosta korvausta ja kuinka paljon vaatteen teosta syntyi hiilidioksidipäästöjä?
Päättäjillä on myös vaikutusvaltaa. Yritysvastuulain säätäminen olisi hyvä keino edistää vastuullista tuottamista. Tällä hetkellä Suomessa toimivilla yrityksillä ei ole mitään velvollisuutta selvittää, millaisissa oloissa tuotteet tai raaka-aineet on tuotettu. Nyt, kun ei ole mitään velvollisuuksia selvittää esimerkiksi millaisissa työoloissa vaatteet on valmistettu, niin pystytään tuottamaan mahdollisimman halvalla välittämättä ihmisoikeuksista. Tämä toki maksimoi voiton, mutta millä hinnalla?
Siru Nykänen