Koronan aikana ja siitä johtuvan elvyttävän rahapolitiikan seurauksena käytännössä katsoen kaikkien omaisuusluokkien arvot ovat nousseet korkealle, ajoittain jopa historiallisen korkealle. Arvojen nousu on tarkoittanut usealle kasvanutta omaisuuden määrää, mutta vastapainona heidän ketkä eivät omista omaisuus ei ole kasvanut samaan tahtiin. Kyseinen kehitys saattaakin johtaa kasvaviin tuloeroihin ja on syytä pohtia elvytyspolitiikan onnistumista tältä osin. Ovatko tuloerot kasvamassa pidemmällä aikavälillä vai tasaantuuko kasvu ”automaattisesti” tai poliittisten toimien ansiosta?

Osakekurssien hinnat olivat jo ennen koronaa paikoitellen ennätyksellisen korkealla. Osakemarkkinat reagoivat koronan alussa voimakkaasti halventuen, mutta palautuivat huipulle yhtä nopeasti kuin olivat laskeneetkin. Asuntomarkkinoilla pidemmän ajan trendit ovat jatkuneet eli kasvavien kaupunkien asuntojen hinnat ovat nousseet, koronan myötä entistäkin voimakkaammin. Samaan aikaan toisaalla maaseutu tyhjenee ja asuntojen hinnat jopa laskevat. Riskit ovat olemassa myös alueelliselle eriytymiselle.

Tuloerojen kasvu on pidemmän aikavälin kehityksen seuraus

Elvyttävää rahapolitiikkaa on itse asiassa tehty jo 2008 finanssikriisin jälkeen. Käytännössä tämä on tarkoittanut matalaa korkotasoa, mikä on osaltaan ohjannut ihmisten varoja kohti sijoituksia. Sijoittamisen suosion kasvaessa osakkeiden hinnat ovat nousseet ja yksityisen velan määrä on kasvanut. Pandemian alettua varsinkin Yhdysvaltain keskuspankki Fedin elvyttävä rahapolitiikka on avittanut pörssikursseja uusiin ennätyksiin. Pörssiin sijoittamisen ohessa myös uudet sijoittamisen muodot kuten kryptovaluutat ovat kasvattaneet suosiotaan. Asuntojen hintojen räväkkä nousu kasvukeskuksissa hankaloittaa varsinkin ensiasuntoa ostavien, usein nuorten, mahdollisuuksia ostaa ensimmäinen asunto. Nousevat asuntojen hinnat myös lisäävät riskiä asuntokuplasta. Asuntojen hintojen nousu lisää varallisuuseroja omistusasujien ja vuokralla-asujien välillä.

Suomessa tulo ja pääomavero eriytettiin 1990-luvun alussa. Aiemmin veroa maksettiin samalla tavalla molemmista, mutta eriyttämisen jälkeen pääomaveron korkeimmat asteet laskivat matalammaksi kuin korkeimmat ansiotuloveroasteet. Verojen eriyttämistä perusteltiin muun muassa kiristyvällä kansainvälisellä kilpailulla pääomista, mikä on toki aiheellinen huoli jatkuvasti tiivistyvässä kansainvälisessä kilpailussa. On kuitenkin aiheellista pohtia, kuinka iso merkitys korkeammalla verotuksella on ihmisten sijoitushalukkuuteen. Verotuskysymys nousee ajankohtaiseksi, kun pohtii keinoja rajoittaa varallisuus ja tuloerojen kasvua. Toisaalta sijoittamista on tuettu mm. osakesäästötilijärjestelmän kehittämisellä ja ns. ”kansankapitalismi” on kasvanut. Kansankapitalismilla tarkoitetaan tilannetta, jossa suuri joukko yksittäisiä ihmisiä sijoittaa osakkeisiin ja heidän valtansa yritysten päätöksenteossa kasvaa suhteellisesti.

Kuvan lähde: PublicDomainPictures/Pixabay

Talouskeskustelussa puhutaan tällä hetkellä paljon inflaatiosta eli rahan arvon laskusta ja mahdollisesti nousevista koroista. Molemmat ovat myös talouden ”automaattisia” keinoja, jotka toteutuessaan madaltavat omistusten arvoa. Nousevat korot vähentäisivät ihmisten saatavilla olevien varojen määrää ja täten mahdollisesti myös sijoitushalukkuutta. Inflaatio taas vähentää sijoitusten tuotto-odotuksia pidemmällä aikavälillä. Korkojen nousun ja inflaation varaan laskeminen tuloerojen tasoittamiseksi ei kuitenkaan ole realistista, sillä inflaation hillitseminen on ehkäpä modernien keskuspankkien tärkein tehtävä ja korkojen äkillinen nousu olisi suuri riski talouden tasapainolle.

Kuvan lähde: Solidcolours/Canva

Tuloerojen kaventaminen vaatii kansainvälisiä toimia

Elvyttävä rahapolitiikka tullee jatkumaan ainakin muutaman vuoden ajan. Ottamatta kantaa valtionvelan kasvun riskeihin, julkiseen keskusteluun kaipaisi enemmän asiaa elvyttävän talouspolitiikan eriarvoistavasta vaikutuksesta. Keskuspankkien rooli muuttui jo finanssikriisin ja sitä seuranneen eurokriisin myötä huomattavalla tavalla inflaation hillitsijästä kohti tosiasiallista velkojen takaajan roolia. Keskuspankkien uudessa roolissa ongelma on se, että ne korostavat olevansa itsenäisiä, mikä tarkoittaa esimerkiksi johtajan ja johtokunnan valitsemista ei-demokraattisesti. Keskuspankeilla on kuitenkin huomattavaa merkitystä ja valtaa esimerkiksi osakkeiden hinnan muodostukseen, joten kysymys herää kuinka itsenäisiä keskuspankit todellisuudessa ovat. Olisi myös helppoa väittää tuloerojen ratkeavan nostamalla pääomaverotusta, mutta siinä kohtaa riski olisi investointihalukkuuden vähentyminen ja pääomien karkaaminen pois Suomesta. Ongelmaan tulisikin etsiä ratkaisua korkeammalla tasolla, esimerkiksi kansainvälisen verotuksen kautta.

Globaali suuryritysvero on edennyt yllättävän nopeasti ja tullee uudeksi kansainväliseksi käytännöksi. Globaalia pääomaveroa on esittänyt muun muassa Thomas Piketty (2014) kirjassaan ratkaisuksi tuloerojen tasoittamiseksi. Globaalin pääomaveron toteuttaminen on todella haastavaa nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa, mutta se saattaisi auttaa esimerkiksi Suomen oman verojärjestelmän kehittämisessä, kun pääoman karkaamisen riski Suomesta pienenisi. Selvää on ainoastaan se, että talous ei ”automaattisesti” pysäytä tuloerojen kasvua vaan siihen vaaditaan aktiivisia politiikan toimia.

Miro Kapanen

Kirjoittaja on tuloeroista huolestunut talouspolitiikan opiskelija