Sehän on totta, että selviytyäkseen yleisesti elämästä jokainen ihminen tarvitsee sosiaalisia ihmissuhteita ja läheisyyttä. Mutta entä jos näitä ei olekaan? Näin ystävänpäivänä, samaan aikaan, kun joka tuutista tungetaan sydämiä ja rakkautta, sekä “osta kaverillekin” -tarjouksia on hyvä hetkeksi pysähtyä ja miettiä niitä kaikkia, joilla ei ole ystävänpäivänä ketään, kenen kanssa sitä viettää.
Kyllä, jokainen meistä kokee joskus olevansa yksinäinen, mutta toiset kokevat sitä jatkuvasti. Pitkäaikainen yksinäisyys sekä eristäytyminen voi johtaa yhteiskunnasta syrjäytymiseen, etenkin jos avun hakeminen muutenkin byrokraattisesta systeemistä tuntuu vaikealta ja ylitsepääsemättömältä.
Suomen syrjäytyneet nuoret
Ystävänpäivänä on hyvä muistella, että Suomessa on 60 000 syrjäytynyttä nuorta. Se on lukumääräisesti yhtä suuri kuin yksi suomalainen ikäluokka. Tämä tarkoittaa, että nuorista (joilla Yhdistyneiden kansakuntien mukaan tarkoitetaan muuten kaikkia 15-24-vuotiaita) joka yhdeksäs on syrjäytynyt. Syrjäytyminen on massiivinen ongelma sekä yksilölle että yhteiskunnalle, ja päättäjien tulisi ruveta välittömästi toimiin nuorten pelastamiseksi.
“Okei cool – Suomessa on siis nuoria jotka istuu kotonaan ja pelaa videopelejä. Voidaanko nyt puhua taas susien ampumisesta?”
Ei voida.
Nuorten syrjäytyminen on äärimmäisen vakava ongelma, joka jättää yhteiskuntaan arpia vuosikymmeniksi. Syrjäytyminen on haaste niin taloudelle kuin demokratialle ja sitäkin enemmän se on henkilökohtainen tragedia. Mutta mikä on suomalaisten nuorten syrjäytymistarina – mitä on tapahtunut ja millaisen lopetuksen haluamme sille kirjoittaa?
Kuva: Pixabay.
Eriarvoistumisen aika
Suomalaiset nuoret syrjäytyvät, sillä ongelmilla on tapana kasautua valmiiksi heikossa asemassa olevien päälle. Nuoret elävät monenlaisten paineiden ja odotusten alla ja se näkyy monen nuorten uupumisena. Osa pystyy vastaamaan näihin odotuksiin ja osa ei.
Esimerkiksi koulupudokkuus ja -uupumus kaikissa opinasteissa on hyvä esimerkki tästä. Opetussuunnitelmiin on vain lisätty entisen päälle, ottamatta mitään pois. Tämä luo valtavasti taakkaa yhdistettynä siihen, että korkeakouluopinnoista haaveileminen on likimain mahdotonta ilman tarkkaa urasuunnitelmaa 13-vuotiaana.
Jos koulu-uupumuksesta kärsivä nuori ei valmiiksi ollut kiusattu tai yksinäinen, viimeistään epäonnistumiset aiheuttavat suurta epävarmuutta – tässä maailmassa epäonnistumisia ei katsota hyvällä. Kun kaikki tuntuu menemään pieleen, astuu päihteet joidenkin kohdalla kuvioihin. Vaikka nuoret juovat entistä vähemmän alkoholia, niin että Viron talous kärsii, on päihteidenkin käyttö pirstaloitunutta. Yhä useampi nuori on täysin päihteetön samalla kun eksistentiaalikriisistä kärsivät teinit käyttävät yhä enemmän ja vahvempia päihteitä, entistä nuorempana.
Kaiken tämän keskellä elämme sitä kultaista nuoruutta.
Nuorisotyö – oikeaa asiaa liian vähän, liian myöhään
Suomessa on useita osaavia ja sydämellisiä nuorisotyöntekijöitä ja psykologeja, jotka tekevät äärimmäisen tärkeää työtä. Resursseja ja aikaa nuorisotyöltä kuitenkin puuttuu merkittävästi.
Ensinnäkin nuorisotyö ja nuorten mielenterveyspalvelut ovat sekavia. Luukkuja, joista hakea apua on monia, mutta mikään niistä ei tunnu antavan apua – ainakaan pitkäaikaikaista. Palveluita tarjotaan eri kunnissa huomattavasti eri tavoin ja sotkua vain kaunistaa niin Suomen – kuin maakunnan laajuiset lisäpalvelut. Idea laajasta ja laadukkaasta avusta on kaunis, mutta mielenterveysongelmista kärsivä nuori ei välttämättä ole kykenevä metsästämään oikeaa psykiatrista apua palveluviidakossa. Ja jos löytäisikin paikan, josta nuori saisi apua, jonot voivat parhaimmillaan olla puoli vuotta muutaman hoitokerran jaksoon.
Ongelma on myös auttavien työntekijöiden vähäisessä määrässä. Koska autettavia on liikaa, ei nuorten ongelmien juurisyihin ehditä puuttumaan. Vaikka nuorten ongelmat ovat usein kompleksisia, päädytään liian usein lääkkeillä hoitamiseen. Väitämme, että monelle mielenterveysongelmaiselle nuorelle riittäisi keskustelu ammattiauttajan kanssa.
Kuva: Pixabay.
Onko korona viimeinen niitti nuorten syrjäytymiselle?
Tottakai on vielä mainittava koronaviruspandemia ja sen tuomat ongelmat. Koko tämä etäopiskelun kulta-aika vaikuttaa kaikkiin ihmisiin eri tavalla; toiset jäävät vain enemmän yksin, toiset taas löytävät uusia ihmissuhteita netin kautta. Vaikka toiset kokevatkin etätyöskentelyn mielekkäänä, kaikilla on silti varmasti mielessä kysymys, että milloin tämä eristäytymishelvetti loppuu? Yllä mainittu avun hakeminen ongelmiin joko helpottuu tai vaikeutuu etäilyn kautta, tai ongelmat vain kasaantuvat kotiin sängyn ja tietokoneen väliselle alueelle. Vaikeinta ehkä on se, ettei tähän ole ratkaisua. Kukaan meistä ei vielä voi tarkasti tietää, miten korona-ajan kotona yksinäistyminen näkyy nuorison keskuudessa pidemmällä ajalla, silloin jos joskus pääsemme poikkeustiloista eroon.
Loppuun ei voi todeta muuta kuin että pidetäänhän toisistamme huolta, sekä tehdään sen tasoisia poliittisia päätöksiä ettei kenenkään tarvitsisi kokea yksinäisyyttä muuten kuin pieninä hetkellisinä tunteina. Hyvää ystävän- sekä ystävättömyydenpäivää!
Lauri Hietanen
17-vuotias lukiolainen Espoosta, Demarinuori ja Debatin toimittaja
Vilma Nissinen
16-vuotias 9-luokkalainen Espoosta, Demarinuori
Pääkuva: Pixabay.