Urheilun ja politiikan välisestä suhteesta on puhuttu pitkään. Monien arvokisojen alla on käyty julkista keskustelua muun muassa järjestäjämaiden ihmisoikeustilanteesta ja tiettyjen maiden järjestelmällisestä dopingin käytöstä. Helmikuussa järjestetyt Pekingin talviolympialaiset eivät olleet poikkeus tähän.
Jo ennen kisojen alkua olympialaiset saivat paljon kritiikkiä osakseen. Olympialaisten alla uutisoitiin erityisesti Kiinan ihmisoikeusloukkauksista uiguureja kohtaan ja vaadittiin kisojen boikotoimista. Ihmisoikeuksien lisäksi huolta aiheuttivat kisojen ympäristövaikutukset. Olympiakylän tieltä raivattiin kokonainen kaupunki ja kisojen kaikki lumilajit käytiin keinolumella, jonka tuottamiseen tarvittiin noin 200 miljoonaa litraa vettä. Onkin arvioitu, että Pekingin olympialaiset saattoivat olla tähänastisen historian kestämättömimmät.
Jos ongelmat tiedostetaan, miksi arvokisoja myönnetään Kiinan kaltaisiin maihin?
Talousjulkaisu Insiderin mukaan Pekingin olympialaisten todelliset kulut ovat yli 33 miljardia euroa. Tämä on yli puolet Suomen valtion vuosibudjetista. Tässä piilee myös vastaus monien kysymykseen siitä, miksi arvokisoja myönnetään maihin, joiden ongelmat ovat kaikkien tiedossa – hyvin harvalla maalla on varaa vastaaviin panostuksiin, ja ikävä kyllä ne, joilla on ovat Kiinan kaltaisia autoritäärisiä valtioita.
Jonkin verran kritiikkiä kohdistettiin myös kisoja seuranneisiin penkkiurheilijoihin sekä kisoihin osallistuneisiin urheilijoihin. Tunnetut urheilijat voivat toki käyttää omaa tunnettuuttaan hyväksi ja puhua parempien kisaolojen puolesta, mutta penkkiurheilijat tai urheilijat eivät kuitenkaan ole ongelman ydin. Sen sijaan on tunnistettava ja tunnustettava tiettyjen valtioiden vahva yhteys urheilijoihinsa.
Taitoluistelu nosti kilpaurheilun eettiset ongelmat julkiseen keskusteluun
Pekingin olympialaisten aikaan eniten otsikoissa oli vasta 15-vuotias Venäjän Olympiakomitean urheilija, taitoluistelija Kamila Valijeva. Hänen vuodenvaihteessa antamansa dopingnäyte todettiin kisojen jo alettua positiiviseksi. Poikkeuksellisessa tilanteessa hänelle annettiin kuitenkin lupa osallistua taitoluistelun yksilökilpailuun. Tämä itsessään herätti valtavasti keskustelua niin mediassa kuin urheilijoidenkin keskuudessa.
Valijevan valmentajana toimiva Eteri Tutberidze on tunnettu hyvin nuorten taitoluistelijoiden nostamisesta arvokisahuipulle. Tunnettuja ovat myös hänen valmennusmetodinsa. Nuorista urheilijoista otetaan kaikki irti ja suorituskykyä tai palautumista parantavia valmisteita käytetään häikäilemättä suorituksen maksimoimiseksi. Tutberidze on avoimesti kertonut, että yhden aineen joutuessa kiellettyjen listalle hän pyrkii aina löytämään seuraavan.
Dopingin ohella keskusteluun nousi taitoluistelun eettisyys laajemminkin. Viime vuosina monet 15-, 16- ja 17-vuotiaat urheilijat ovat olleet ennakkosuosikkeja arvokisoissa, koska kevytrakenteiset nuoret urheilijat pystyvät sellaisiin hyppysuorituksiin, joihin harva pystyy enää edes parikymppisenä. Vaativien fyysisten kisasuoritusten lisäksi harjoitusten määrä on valtava. Esimerkiksi Valijevan on kerrottu harjoitelleen 12 tuntia kuutena päivänä viikossa.
Venäjä ja Kiina ovat jo pitkään tuottaneet lajiensa huippuja valtiojohtoisella toiminnallaan. Valtio on tarjonnut puitteet menestykseen, mutta samalla se on kova koulu nuorelle urheilijalle – moni nuori saa yhden ainoan olympiamahdollisuuden, koska isoissa koneistoissa on aina uusi, nuorempi yksilö odottamassa. Tiedetään useita tapauksia, joissa urheilija on joutunut päättämään uransa vakaviin loukkaantumisiin tai vakavaan sairastumiseen, kuten syömishäiriöön, hyvin nuorella iällä.
Urheiluyhteisön hiljainen hyväksyntä
Kamila Valijevan tapaus on oivallinen esimerkki myös siitä, miten asiaan reagoidaan valtiotasolla. Olympialaisten aikana venäläiset valitsivat totaalisen hiljaisuuden. He eivät kommentoineet dopingkohua millään lailla. Valijeva itse ei saapunut edes lehdistötilaisuuksiin. Se kuvastaa hyvin sitä, miten vahvasti urheilijat toimivat myös maansa edustajina. Jos valtio on ensin mahdollistanut huipulle nousemisen ja hyväksyy dopingin käytön osana sitä, ei urheilijalla juurikaan ole mahdollisuuksia asettua kyseenalaistamaan valtion toimia.
Vielä Pekingin olympialaisten aikaan urheilu ja politiikka haluttiin pitää melko vahvasti erillään. Helmikuun 24. päivänä kaikki kuitenkin muuttui, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vastoin kaikkia sopimuksia. Tämän jälkeen osana erinäisiä pakotteita Venäjä on järjestelmällisesti suljettu ulos useista urheiluyhteisöistä, kuten myös Venäjälle tukensa osoittanut Valko-Venäjä. Viimeisimpänä on vaadittu, että kumpikaan maa ei saisi myöskään urheilutapahtumia järjestettäväkseen. Suurena urheilumaana tunnetulle Venäjälle tämä on iso kolaus.
Miten nykyiset ongelmat ratkaistaan?
Koko maailmalla on peiliin katsomisen paikka, sillä ongelmat eivät ole syntyneet hetkessä. Jotta systemaattisesti rakennetut epäkohdat pystytään ratkaisemaan, niihin on myös puututtava systemaattisesti. Kansainvälisen yhteisön on yhdistettävä voimansa tässäkin asiassa ja vaadittava kilpaurheilun pelisääntöjen uudistamista. Ratkaisut eivät ole yksinkertaisia ja ne tulevat viemään aikaa. Yksi asia on kuitenkin varmaa – uudistuminen on välttämätöntä.
Taru Salovaara