Mistä saadaan tulevaisuuden hoitajat? - Debatti

Mistä saadaan tulevaisuuden hoitajat?

Kategoria: Mielipiteet
Rullaa alas
Lukuaika: 3 minuuttia

Taru Salovaara

Hoitajien työ on jo pitkään ollut raskasta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hoitajat ovat tehneet töitä oman jaksamisen äärirajoilla riittämättömillä resursseilla. Jo ennen koronaviruspandemiaa hoitoalalla kyti kriisi, sillä suurien ikäluokkien eläköityminen ja väestön ikääntyminen lisäävät jatkuvasti työvoiman tarvetta alalla. Samanaikaisesti alan vetovoimaisuus on koko ajan laskussa. Viimeisten kyselytulosten mukaan jopa kolme neljästä hoitoalan ammattilaisesta on miettinyt alan vaihtoa. Kymmenet tuhannet hoitajat ovat jo siirtyneet muille aloille. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten varmistetaan hoitajien riittävyys myös tulevaisuudessa?

Koronavirus kuormittaa ennestäänkin kovilla olevaa hoitoalaa. Esimerkiksi kiireettömiä leikkauksia ja vastaanottoja on siirretty koronaan varautumisen vuoksi. Ihmiset eivät myöskään ole hakeutuneet hoitoon yhtä matalalla kynnyksellä kuin ennen koronan pelossa.

Kaikki tämä kerryttää hoitovelkaa ja sen purkaminen vie asiantuntija-arvioiden mukaan jopa vuosia. Jotta hoitovelan pystytään hoitamaan kunniallisesti, tarvitaan lisää henkilökuntaa.

Hoitotyö on vastuullista ja raskasta työtä, eikä siitä maksettava palkka vastaa työn vaatimuksia. Palkkauksen lisäksi alalla on monia muitakin epäkohtia, kuten henkilöstömitoitus ja määräaikaiset työsuhteet. Vaikka työvoiman tarve on ilmeinen, henkilöstä ei vakinaisteta, koska vakinaisia toimia ei avata todellista tarvetta vastaavaa määrää. Sen sijaan moni joutuu tekemään useita vuosia töitä muutaman kuukauden pituisilla sopimuksilla. Tämä on ongelmallista, koska esimerkiksi lainan saaminen ilman vakinaista työsuhdetta näinä aikoina on haastavaa.

Oman kokemukseni mukaan erityisesti yksityisissä hoivakodeissa kierretään häikäilemättä hoitajamitoituksia. Mitoitus saadaan näyttämään riittävältä, kun mukaan lasketaan kaikki yksikössä työskentelevät, vaikka he eivät edes osallistuisi päivittäiseen hoitotyöhön. Mukaan lasketaan esimerkiksi laitoshuoltajat, keittiöhenkilöstö ja yksikön johto. Tämä johtaa potilasturvallisuuden vaarantumiseen ja kohtuuttoman työtaakan kasaantumiseen niille, jotka todellisuudessa hoitotyötä tekevät.

Hoitoalalle tarvitaan paljon työvoimaa myös tulevaisuudessa. Kuva: Mabel Amber / Pixabay

Hoitajilta vaaditaan monissa työpaikoissa venymistä mitä erilaisempiin työtehtäviin. Sen lisäksi, että he hoitavat, auttavat ja kuntouttavat potilaita ja asiakkaita, he voivat joutua myös pesemään pyykkiä, laittamaan ruokaa ja jopa siivoamaan. Kaikki nämä ovat tietenkin tärkeitä asioita, mutta se johtaa siihen, että hoitajilla ei ole riittäviä resursseja potilaista ja asiakkaista huolehtimiseen. Moni tekee työtä omasta hyvinvoinnistaan tinkimällä. On päiviä, jolloin koko työvuoron aikana ei ehdi käydä vessassa kertaakaan tai ruokatauko jätetään väliin, jotta ehditään hoitaa kaikki potilaat. Monessa paikassa tällaiset päivät ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, jos työnsä haluaa tehdä kunnolla. Näistä syistä olisikin tärkeää lisätä valvontaa, jotta tällaiset porsaanreiät saataisi karsittua järjestelmästä ja taattua potilasturvallisuus.

Hoitoalan ammattilaisena näen, että hoitoalalle koulutetaan paljon alalle soveltumattomia ihmisiä. Oman kokemukseni mukaan tähän on kaksi pääsyytä. Työvoimapulan takia alalle ohjataan monia, joita ala ei lähtökohtaisesti kiinnosta, mutta työllisyysnäkymät ovat hyvät. Samoin soveltuvuuskokeista luopuminen johtaa siihen, että monella alalle hakeutuvalla ei välttämättä ole niitä ominaisuuksia, mitä työssä tarvitaan.

Yli 10 vuotta sitten hakiessani lähihoitajaksi kävin tarkemmat pääsykokeet läpi kuin neljä vuotta sitten sairaanhoitajaksi hakiessani. Mielestäni tämä on huolestuttava suuntaus. Teoreettinen osaaminen ei riitä, vaan vuorovaikutustaidot ovat keskeisessä asemassa lähes työssä kuin työssä. Myös nämä tekijät myötävaikuttavat liikkuvuuteen pois alalta.

Usein puhutaan myös työtehtävien priorisoinnista. Mitä pitää tehdä ja mitä voi jättää tekemättä? Ongelmalliseksi tämän pohdinnan tekee kuitenkin moraali. Esimerkiksi kotihoidossa työskennellessäni aamukäyntejä saattoi olla pahimmillaan neljän tunnin edestä. Sen lisäksi tähän oli laskettava siirtymät eli ideaalitilanteessakin olisin ollut viimeisellä aamukäynnillä vasta lounasaikaan.

Hoitajan työssä sosiaaliset taidot ovat erityisen tärkeitä. Esimerkiksi näytteen ottaminen voi hermostuttaa potilaita. Kuva: Ckstockphoto / Pixabay

Jokainen voi päätellä, miten esimerkiksi säännöllinen lääkehoito toteutuu tällaisessa tilanteessa. Mitä sitten olisin voinut jättää tekemättä, jotta aikaa olisi säästynyt? Ehkä olisin jättänyt jonkun aamupesut tekemättä tai aamupalan laittamatta. Tai kenties olisin sulkenut oven, kun hätääntynyt asiakas ei tiennyt, miksi turvapuhelin piippaa ja mitä nyt tapahtuu. Valitettavasti oma moraalini ei ole tähän koskaan taipunut. Asiakkaiden ja potilaiden kannalta onneksi ei.

Hoitajat odottavat, että työn vaativuus näkyisi myös palkkauksessa. Suomessa hoitajat eivät saaneet kaivattua koronalisää, vaikka monissa muissa maissa koronaviruspandemian ”eturintamassa” työskennelleille on maksettu kertakorvauksena koronalisää. Työehtosopimusneuvotteluissa tätä ei saatu osaksi uutta sopimusta, koska kunnilla ei koronan myötä ole varaa maksaa sitä. Ammattiliitot vetosivat koronalisässä vielä hallitukseen, mutta lisäbudjetista hoitohenkilökunnalle ei tullut lantin lanttia. Hoitajille tämä on selvä viesti heidän työnsä todellisesta arvostuksesta.

Kiitospuheet ja symboliset eleet eivät enää riitä, vaan tarvitaan todellisia tekoja, jotta meillä tulevaisuudessakin on osaavia ja työhönsä motivoituneita hoitajia. Moni ajattelee, että saman palkan saisi helpommalla muualta ja vähemmällä vastuulla, joten jos mikään ei muutu meillä ei pian ole hoitajia.

Kuten koronakin on osoittanut, hoitajat ovat yhteiskunnan toiminnan kannalta avainasemassa. Hoitajat tekevät töitä sinun ja läheistesi hyvinvoinnin eteen joka päivä – vuoden jokaisena päivänä ja ympäri vuorokauden. Nyt on poliitikkojen vuoro tukea hoitajia, jotta he jaksavat tehdä tärkeää työtä myös tulevaisuudessa.

Taru Salovaara on juuri valmistunut sairaanhoitaja, joka haluaa vielä jonain päivänä nähdä, että hoitajilla on mahdollisuus tehdä työtään riittävillä resursseilla omasta hyvinvoinnistaan tinkimättä.

Artikkelin pääkuva: Caniseus/ Pixabay.

Lisää kirjoituksia