Matkalle Pohjoiseen - Debatti

Matkalle Pohjoiseen

Kategoria: Mielipiteet
Rullaa alas
Lukuaika: 3 minuuttia

Kalle Virtanen

Koronakriisi on saanut suomalaiset heräämään matkakohteisiin lähialueilla. Erityisesti Suomen Lappi ja Pohjois-Norja ovat kiinnostaneet monia suomalaisia ja moni onkin lähtenyt tutustumaan Pohjoisen luontoon rantalomaan sijaan. Lähelle matkustamisessa on monia hyviä puolia. Pohjoisen kokemisen voi kuvitella nostavan halun säilyttää ainutlaatuista luontoa. Saamenkielillä olevat tienviitat taas muistuttavat, että alkuperäiskansa on ainoa Euroopan unionin alueella.

Lähde Debatin kanssa käsivarren erämaa-alueelle kokemaan Lapin luontoa.

Käsivarren erämaa-alueen vaelluksien yksi lähtöpiste on Kilpisjärvellä. Vaeltajaa tervehtii reitin alussa tuloste, joka muistuttaa koronarajoituksista. Pieni tuloste on ainoa muistutus koronarajoituksista ja jäänee siksi monelta lukematta.
Reitin alussa oleva linnunpönttö oli tehty koivusta, joka on kantajaansa paljon tukevampi.
Syksyn väriloisto alkoi jo hieman näkyä maastossa. Pääosa luonnosta oli kuitenkin vielä kesänväreissä.
Tunturin tuiskeessa vaivaiskoivut kasvavat maata pitkin ja kivien poikki.
Käsivarren erämaa-alueella on paljon kivikkoa ja louhikkoa. Matkaan kannattaa varata kengät, jotka tukevat nilkkaa.
Suon satoa. Maasta löytyneet lakat saivat pysähtymään tauolle. Soita on paljon, joten kenkien kannattaa kestää myös hyvin vettä.
Hillat olivat monin paikoin jo kypsyneet.
Maastokelkkareitin merkit halkoivat erämaan maisemaa.
Pieniä lampia, jokia ja puroja on kaikkialla.
Aurinkoinen sää oli kirkas, mutta ilmassa oli jo toisinaan syksyn tuoksua.
Tunturipajut olivat löytäneet majapaikan puron varrelta.
Aava maisemaa rauhoittaa mieltä. Kumpuavaa tasaisuutta silmän kantamattomiin.
Lapin järvet ovat kirkkaita ja kylmiä. Kalaakin on.
Salmikuru oli täynnä lohkareita ja sen keskellä virtasi joki.
Matka Termisjärvelle näyttää melko lyhyeltä. Laskeutuminen kuruun turvallisesti kivikon poikki saa siihen kuitenkin uppoamaan aikaa.
Tupa mäellä. Autiotuvan läheisyydessä yöpyessä on se hyvä puoli, että jos sää yllättää arvaamattomasti, pääsee jonnekin suojaan.

Kalle Virtanen on Debatin vastaava toimittaja, joka on kiinnostunut informaatiovaikuttamisesta ja sen vaikutuksista kansainväliseen järjestelmään. Virtanen pitää myös retkeilystä.

Artikkelin kaikki kuvat: Kalle Virtanen.

Lisää kirjoituksia