Mohamed Shimer
Saska Saarikoski kirjoitti Helsingin Sanomiin jutun otsikolla “Konservatiivi ei ole metsän peto vaan liberaalin matkatoveri” (HS 3.12). Kirjoituksen viesti oli, että konservatiivit sekä vasemmisto- ja oikeistoliberaalit ovat matkalla samaan suuntaan, mutta eri tahdissa. Nykytilanteen ja historiallisen kontekstin empiirinen tarkastelu kuitenkin osoittaa, että konservatiivit ja liberaalit ovat kulkeneet jatkuvasti eri suuntaan. Saarikosken määrittelemillä niin kutsutuilla “höyrypäillä” ei ole todellista merkitystä nykytilanteen tarkastelussa, eikä heitä voi käyttää ryhmänä, jonka suhteen konservatiivien tekemää politiikkaa voi pitää riittävän maltillisena, että ideologisia eroja voisi sivuuttaa.
Höyrypäät ovat Saarikosken mukaan sellaisia tahoja, jotka 1800-luvulla edustivat aatteita, kuten nationalismia, kommunismia, fasismia ja rasismia. Saarikosken mukaan näitä höyrypäitä on ollut aiemmin enemmän vasemmalla, mutta nykyään taas enemmän oikealla. On vaikeata ymmärtää mihin Saarikosken käsitys perustuu, koska vielä 1970-luvulla esimerkiksi Kreikka, Espanja ja Portugali olivat oikeistolaisia diktatuureja.
Hän esittäää höyrypäät ryhmänä joita, toisin kuin konservatiiveja, on syytä pelätä. Näillä höyrypäillä ei ole kuitenkaan Suomessa selvää jalasijaa. Suomessa ei ole esimerkiksi jihadisti- tai natsipuoluetta, jolla olisi lainsäätäjän asemaa eduskunnassa. Puhumattakaan siitä, että Suomessa olisi puolue, jonka päätavoitteena olisi elinkeino-, sopimus- tai sananvapauden kumoaminen.
Saarikoski on oikeassa siinä, että 1800-luvun poliittisen myllerryksen vanavedessä syntyivät sellaiset aatteet kuten nationalismi, kommunismi ja fasismi. Näiden aatteiden syvä ydin on yksilön vapauksien rajoittaminen. Huoli tästä on käsinkosketeltavaa oikeusvaltiota koskevissa keskusteluissa, joita käytiin 1800-luvun Saksassa, jolloin tavoitteena oli määritellä valtion ja yhteiskunnan/yksilön suhteet sekä keinoja joilla tuomioistuimet voivat asettaa kontrollin valtion vallankäytölle.
Hyvinvointivaltio ja yhteiskunnallinen muutos
Suomi on moderni sotienjälkeinen hyvinvointivaltio, jonka talouspoliittinen perusta muiden pohjoismaiden hyvinvointivaltioiden tapaan perustuu William Beveridgen vuonna 1942 ilmestyneeseen niin kutsuttuun Beveridge-raporttiin. William Beveridge itse kuului Britannian liberaalipuolueeseen. Raportin tavoitteena oli luoda kattava sosiaalivakuutusjärjestelmä, jolla ihmisistä pidetään huolta “kehdosta hautaan”.
Nyky-hyvinvointivaltion oloissa vallan käyttö ensisijaisesti koskee niukkojen etujen jakamista kuten hoitopaikkoja tai sosiaalietuuksia. Yksilön vapauksien ja oikeuksien rajoittaminen ei ole yhteiskunnissa enää niin keskeisessä asemassa kuten aikaisemmin. Toisaalta, kun yksilön vapauksia ja niiden sääntelyä ei sidota tiukasti lakiin korostuu hallintotoiminnassa viranomaisten harkintavalta.
Poliittista harkintavaltaa ohjaakin nykyään yhä enemmän kansalaisyhteiskunnan taholta tapahtuva kontrolli, jota esimerkiksi Helsingin yliopiston emeritusprofessori Kaarlo Tuori on lähestynyt demokraattisen oikeusvaltio käsitteen kautta. Tämä on johtanut yhteiskunnalliseen muutokseen, jossa kansalaisyhteiskunta vaikuttaa suoraan siihen, miten lainsäätäjä käyttää lainsäädäntövaltaa. Tämän vuorovaikutuksen seurauksena olemme saaneet vapauksien piirin lisäyksiä kuten tasa-arvoisen avioliittolain.
Tästä ei ole toisaalta seurannut tilannetta, jossa “konservatiivi joutuu merkitsemään kirjanpitoonsa pelkkiä tappioita” kuten Saarikoski luonnehtii jutussaan. Kun vallan käyttö kohdistuu ensisijaisesti etujen jakamiseen on konservatiivi löytänyt itselleen uusia tapoja rajoittaa kansalaisten mahdollisuuksia ja vapauksia. Hyvinvointivaltiossa valtiovallan tuottamat oikeudet liittyvät hyvinvointiin erilaisten julkisten palvelujen ja etuuksien muodossa. Kansalaisten hyvinvointia heikennettäessä lainsäädännöllisin keinoin on silloin kyse siitä, että yksilön oikeuksia ja vapauksia on rajoitettu.
Hyvinvointivaltio tähtäimessä
Britanniassa konservatiivit ovat esimerkiksi jäädyttäneet sosiaalitukien indeksikorotukset, jolloin inflaatiosta on luonnollisesti syönyt pienituloisten kulutusmahdollisuuksia ja kasvattanut muun muassa lapsiköyhyyden tasoa.
Suomessa Juha Sipilän hallitus on myös harjoittanut samanlaista politiikkaa. Sipilän kaudella indeksijäädytysten tahti oli ennennäkemätön. Indeksijäädytykset johtavat ajan kanssa etuuksien ostovoiman heikkenemiseen: asumistuen indeksijäädytykset syövät ihmisten tuloja, kun vuokrahinnan nousua joudutaan paikkaamaan perustoimeentulotuen avulla. Indeksikorotukset johtivat niin Britanniassa kuin myös Suomessa köyhyyden kasvuun.
Höyrypäät eivät edusta parlamentaarista uhkaa sillä heillä ei ole todellista lainsäädäntövaltaa ja hyvä niin. Heidän olemassaolon ei tee konservatiivista myöskään liberaalin ystävää. Liberaalin päämäärä on hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja tässä suhteessa konservatiivit kulkevat eri suuntaan, koska he ovat ottaneet hyvinvointivaltion tähtäimeensä.
Mohamed Shimer edistää sosialidemokraattista koulutuspolitiikkaa demariopiskelijoiden hallituksessa ja leipoo vapaa ajallaan quiche-piirakoita.
Artikkelin pääkuva: Canva. Kuvaa muokattu.