Juuso Sairanen, Vieraskynä
Väestönkasvun syöksylasku yhdistettynä ikääntyvään väestörakenteeseen on yksi suurimmista huolenaiheistamme, mutta vieläkö ongelma on vailla ratkaisua?
Viimeisen vuosikymmenen kuluessa Suomessa ja Japanissa on luettu tilastotutkimuslaitosten julkaisemia huolestuttavia raportteja. Kummassakaan maassa lapsia ei synny tarpeeksi luonnollisen väestönkasvun ylläpitämiseksi. Mitä siis tehdä, kun syntyvyyslukemat Suomessa laahaavat nälkävuosien tasolla ja Japanissa väkiluku jopa vähenee puolen miljoonan vuosivauhdilla?
Japanissa syinä väkiluvun vähenemiseen on nähty etenkin demografiset muutokset, jolla tarkoitetaan väestörakenteen voimakasta ikääntymistä, maaseudun tyhjentymistä ja toisaalta tiukkaa maahanmuuttopolitiikka. Suomen kohdalla syntyvyysongelman syiksi on nostettu esimerkiksi havaittu sukupolvellinen muutos, jossa tulevaisuuden valinnat ja toiveet poikkeavat huomattavasti aiemmista ikäluokista, ensisynnyttäjien keski-iän nousu sekä nuorten miesten työllisyysasteen lasku.
Viime aikoina julkisessa keskustelussa ovat kuitenkin korostuneet tietyt teemat kuten nationalismin kasvusta johtuva työperäisen maahanmuuton tiukentaminen. Japanin tiukka linja työperäisen maahanmuuton vähentämiseksi on hyvä esimerkki kyseisestä politiikasta. Suomen nykyinen hallitus taasen on väläytellyt toimia työperäisen maahanmuuton kehittämiseksi, joka saattaisi toimia suurena piristysruiskeena etenkin maaseudun yrityksille. Nähtäväksi jää millaisella intensiteetillä prosessi saadaan käyntiin. Synkkäluontoisten kaavojen ohella mielenkiintoisen näkökulman tarjoaa esimerkiksi valtionjohdon rooli laahaavien syntyvyyslukujen ja huoltosuhteen kohentamisessa. Minkälaisen roolin valtion pitäisi sitten ottaa, jotta lapsia syntyisi enemmän ja ihmiset pysyisivät työelämässä
Tätä Suomessa on jo pohdittu paljon. Monelle valtion puuttuminen näin henkilökohtaiseen asiaan tuo mieleen kuitenkin vuoden 2018 ”synnytystalkoot”. Moni tuntuu kuitenkin ymmärtävän, että tämänkaltaiselle keskustelulle olisi tarvetta, mutta ajatuksen myyminen kansalle vaatii vielä hiomista. Rinteen synnytystalkoiden ideanahan oli osoittaa hallituksen suurempi visio uudistaa muun muassa päivähoidon maksupolitiikkaa ja perhevapaat ja kasvattaa perheiden toimeentuloa.
”Synnytystalkoiden” yhteydessä on huomioon tietysti otettava myös parit, joille lapsen saaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista, tahdostaan huolimatta. Julkisessa keskustelussa tämä tuntuu kuitenkin saavan vähäistä huomiota ainakin meillä Suomessa. Fysiologisen lapsettomuuden ohella on myös huomioitava perheenlisäyksen mahdollisuudet nais- miespariskuntien ja itsellisten naisten kohdalla. Millä keinoin valtio voisi kasvattaa tukeaan näissä tapauksissa? Onko esimerkiksi hedelmöityshoidon saatavuus sekä tarjonta riittävällä tasolla onko kynnys korkea hoitoon haluaville?
Nuorille ja perheille kädenojennuksia on kyllä tarjottu ja tarjottaneen vastaisuudessakin. Siitä huolimatta, mediassa vellovaa keskustelua kuunnellessa, käytettävät argumentit lapsettomuudesta esimerkiksi ilmastotekona saavat todella pohtimaan tulevaisuuden kehityssuuntaa. Piankos päästögrammoja laskemalla päädymme lopputulokseen, jossa lapsen hankinta näyttäytyy planeettamme tulevaisuuden kannalta kannattamattomalta. Tämän suuntaisten argumenttien rinnalla on olisi kuitenkin hyvä muistaa stabiilin syntyvyysasteen tärkeys hyvinvointivaltiomme säilymisen kannalta.
Entä sitten Japani?
Japanissa työssäkäyviä on suhteessa eläkeläisiin yhä vähemmän. Maan kohdalla ongelmat viilettävät jo tasolla mistä Suomi vallitsevalla kehityskaarellaan voi löytää itsensä vasta vuosikymmenten päästä.
Ongelma tiedostetaan, mutta ratkaisun löytämisessä tunnutaan olevan kadoksissa. Varsinkaan pääministeri Shinzo Aben luotsaamalle konservatiivihallitukselle väestökadon kukistaminen esimerkiksi maahanmuuton avulla ei vielä ole näyttäytynyt järin houkuttelevana vaihtoehtona.
Tilanne tihkuu ironiaa. Samalla kun maaseutu autioituu ja eläkepommin ollessa räjähtämispisteessään, miljoonat nuoret miehet tuottavimmassa iässään vetäytyvät koteihinsa ns. hikikomoreiksi – urbaaneiksi erakoiksi. Asetelman taustalle asettuu vielä hallituksen johtama linja, jossa Japani kylpee kansallisylpeydessään sulkemalla suurimmilta osin ovensa ulkoiselta apuvoimalta.
Huipputeknologian ja robottien luvattuna maana Japani onkin nostanut esille teknologian yhtenä ratkaisuna kestävyysvajeeseensa. Robotit ovat olleet nyt erityisen tapetilla kansainvälisessä mediassa ja Japanilla on kova tarve näyttäytyä tulevien olympialaisten alla robotiikan kiistattomana pioneerina. Tosin, huolestuttavaksi asia menee pohtiessa valtionjohdon letkautuksia, joissa maahanmuuttolähtöinen työvoima olisi korvattavissa teknologiaa hyödyntäen. Vaikka ajatus tehokkaasta, täysin joustavasta robotisoidusta työvoimasta saattaa joitain kiehtoa, on kuitenkin hyvä muistaa, että robotiikka tuskin ratkaisisi ongelmia riittävän nopeasti, saati kansantaloudellisesti kestävästi.
Raastavaan väestö/työvoimapulaan on nähty robottien lisäksi muita lähes yhtä arveluttavia ratkaisuja. Tästä yhtenä esimerkkinä voimme pohtia kuinka Ylen entinen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen siteeraa pääministeri Abea taannoisessa julkaisussaan:
”Ennen kuin hyväksymme pakolaisia tai maahanmuuttajia, meidän pitää aktivoida naiset, vanhukset ja saada syntyvyys nousuun. On paljon asioita, joita voimme tehdä ennen kuin otamme vastaan maahanmuuttajia.”
Yhtälö, jossa rajutahtinen työkulttuuri ja maalaiskaupunkien autioituminen kohtaavat 36 miljoonaisen vanhusten väestön, joka kattaa jo noin 28 prosenttia populaatiosta, tekee tämän ”aktivoimisen” kieltämättä erittäinkin haastavaksi. Vanhusten työelämään aktivoimisen lisäksi ovat myös naiset edelleen verrattain vaikeassa asemassa vahvasti sukupuolittuneen työkulttuurin vallitessa.
Täysin toimettomaksi hallitus ei ole kuitenkaan jäänyt. Esimerkkinä naisten, etenkin perheellisten, tasa-arvoisemman työelämään sijoittumisen puolesta on tehty merkittävä harppaus salliessa perhevapaat nyt myös miehille.
Mitä maahanmuuttoon sitten tulee? Kysymykset maahanmuutosta toki nostattavat jatkuvasti tunteita myös meillä Suomessa, mutta eristäytymispolitiikan sijaan meillä poliittinen enemmistö onneksi vielä käsittää maahanmuuton uhkan sijaan mahdollisuutena.
Robotit vauvakadon ja orastavan työvoimapulan purkajina eivät vielä Suomessa ole vakiinnuttaneet paikkaansa poliittisessa keskustelussa. Onhan toki tiedostettava se tosiseikka, että robotiikka ja teknologian hyödyntäminen ovat vääjäämätön osa tulevaisuuttamme. Mutta, lähinnä sci-fi elokuvista tuttuja dystopioita välttääksemme, olisi ratkaisut löydettävä syvältä valitsevan yhteiskunnallisen ja kansantaloudellisen kehityksen sisältä.
Kuten voimme nähdä niin Suomessa ja Japanissa muutokseen on suhtauduttu selvästi suurella vakavuudella, mutta liekö liian myöhään? Henkilökohtaisesti katsoen olemme tilassa, jossa muutoksen ajautuminen kriisiksi on vielä täysin torjuttavissa. Ratkaisuja laatiessa onkin aloitettava syntyvyyden laskun juurisyistä ja niiden paikantamisesta. Tehtävänä tämä on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo.
Selviä ratkaisuja kummankin maan kohdalla olisi tehtävissä esimerkiksi kaupungistumisen tasapainottamisessa. Työperäisen maahanmuuton ja sen mukanaan tuoman osaamisen sijoittaminen elvytystä kaipaavalle maaseudulle olisikin elinehtoisen tärkeää estääkseen maaseutujen kiihtyvää autioitumista. Japanin kohdalla on myös tehtäviä selviä kohennuksia perheiden riittävän toimeentulon ja työelämän tasa-arvoisuuden eteen. Suomessa taas hallituksen kunnianhimoisissa työllistymistavoitteissa olisi tärkeää puuttua juuri nuorten miesten laskevaan työllisyysasteeseen ja ottaa tarkkailuun mahdolliset investoinnit lapsettomuushoitojen parantamiseksi. Tietysti useimmat näistä keinoista ovat poliittisesti hankalia kysymyksiä ja vaativat pitkäjänteistä päätöksentekoa.
Yhteiskunnalliset lähtökohdat ja eriäväisyydet huomioon ottaen voimme kuitenkin todeta, että laaja-alaisen suunnanmuutoksen on tapahduttava mahdollisimman nopeasti, ellemme halua väestöennusteiden madonlukujen värittävän tulevaisuuttamme
Juuso Sairanen on demarinuorten tuore jäsen ja Japanista kiinnostunut maailmanpolitiikan maisteriopiskelija Helsingin yliopistolta.
Artikkelin pääkuva: Nejron Photo / Shutterstock.com