Taru Salovaara
Eutanasia on herättänyt keskustelua ja vahvoja tunteita sekä sen puolesta että sitä vastaan kautta aikain. Syksyllä 2016 tehtiin kansalaisaloite eutanasialain säätämiseksi ja eutanasian laillistamiseksi Suomessa. Kansalaisaloite eteni eduskunnan käsittelyyn, mutta keväällä 2018 eduskunta yhtyi monien pettymykseksi valiokunnan ehdotukseen eutanasialain valmistelun hylkäämisestä. Eduskunta kuitenkin edellytti asiantuntijatyöryhmän perustamista elämän loppuvaiheen hyvän hoidon ja siihen liittyvien sääntelytarpeiden selvittämiseksi. Millaisia toimia jo nyt toteutetaan? Entä millaisilla toimilla voidaan taata hyvä kuolema kaikille?
Eutanasialla tarkoitetaan lääkärin tarkoituksellisesti suorittamaa potilaan surmaamista lääkkeillä tämän toistuvasta, vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä. Potilaan pyynnöstä huolimatta tämä on vastoin lääkärin etiikkaa ja keskeisiä arvoja. Lääkäriliitto vastustaakin vahvasti eutanasian laillistamista. Sen mukaan palliatiivisen hoidon toteutumisen puutteita ei tule ratkaista eutanasialla. Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan vakavan, kuolemaan johtavan sairauden oireenmukaista hoitoa. Lääkäriliitto painottaa, että lääkärillä ei ole velvollisuutta auttaa ihmistä kuolemaan, vaikka lääkärin velvollisuutena onkin ihmisarvon kunnioittaminen ja kärsimyksen lievittäminen.
Suomessa eutanasian sallimisen puolesta on puhunut erityisesti EXITUS ry. Sen tavoitteena on aktiivisen eutanasian sallivan lain saaminen Suomeen, minkä seurauksena ihmisellä olisi oikeus saada lääkinnällistä kuolinapua silloin, kun parantavaa hoitoa ei ole, sairauden ennuste on lääketieteellisesti tarkasteltuna toivoton ja tilanne inhimillisestä näkökulmasta kestämätön. EXITUS ry korostaa kuitenkin sitä, että kuolinavun on perustuttava henkisesti terveen ihmisen vapaaehtoiseen valintaan ja harkittuun pyyntöön.
Eutanasian laillistamista vaatineessa kansalaisaloitteessa korostettiin myös kuntien ja/tai sairaanhoitopiirien velvoitetta korkeatasoisen palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tarjoamisessa. Osaamisen puute onkin yksi oleellinen epäkohta palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa. Uskallan väittää, että osaamista kehittämällä eutanasian laillistamisen tarvekin olisi vähäisempi. Palliatiivisen hoidon järjestämiseksi ja hoidon integroimiseksi on Suomessa laadittu porrastettu malli, jossa hoidon järjestäminen jakaantuu perus- (A) ja erityistasoille (B/C). Tästä huolimatta osaaminen keskittyy liikaa vain tiettyihin yksiköihin, vaikka perustason osaamista edellytetään kaikilta sosiaali- ja terveysalan yksiköiltä, joissa hoidetaan kuolevia potilaita.
Vaikka monesta asiasta en olekaan Päivi Räsäsen kanssa samaa mieltä, siitä olen, että Suomessa tulisi hyödyntää nykyistä laajemmin palliatiivisen sedaation mahdollisuutta. Palliatiivisessa sedaatiossa ihminen vaivutetaan unenomaiseen tilaan rauhoittavien lääkkeiden avulla. Usein siitä keskustellaan potilaan kanssa jo etukäteen, jos tiedetään perussairauden mahdollisesti johtavan vaikeisiin oireisiin kuoleman lähestyessä. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi ALS ja osa syövistä. Palliatiivista sedaatiota voidaan käyttää silloin, kun kaikki voitava potilaan oireiden helpottamiseksi on tehty tuloksetta. Tavallisimmin syynä on vaikea hengenahdistus, kipu, pahoinvointi, levottomuus tai henkinen kärsimys. Joskus syynä voi olla akuutti verenvuototilanne. Erona eutanasiaan on se, että sedaatiossa potilas ei kuole annettuun lääkkeeseen, vaan perussairauteensa, vaikka hän olisi lääkkeen vaikutuksesta unessa kuoleman hetkellä.
Vaikka palliatiivinen sedaatio joissakin tilanteissa estää potilaan kärsimyksen, on myös tilanteita, joissa eutanasian mahdollisuus tulisi mielestäni olla olemassa. Esimerkkinä tästä mainittakoon tilanne, jossa perusterve ihminen äkillisen sairaskohtauksen jälkeen vaipuu tilaan, jossa peruselintoiminnot ovat vahvat, mutta potilas jää vuodepotilaaksi. Kuolema voi tulla vasta kuukausien, vuosien tai jopa vuosikymmenten jälkeen. Tällaisissa tilanteissa pohdin usein, onko elämä sellaista, jota potilas itse olisi toivonut tai jota omaiset haluavat läheiselleen.
Läsnä läheisen kuolemassa
Yksi näkökulma eutanasian puolustamiseksi on myös kuoleman ennakoitavuus. Moni omainen toivoo, että olisi läsnä läheisensä kuoleman hetkellä. Kuoleman ennakointi on kuitenkin myös ammattilaisille äärimmäisen vaikeaa. Tietyt kuolemanmerkit ennustavat kuoleman läheisyyttä viikkojen tai päivien tarkkuudella, mutta viimeisiä tunteja on mahdotonta ennustaa. Eutanasia mahdollistaisi kauniin kuoleman ja läheisten läsnäolon. Lopulta omaiset ovat kuitenkin ne, jotka joutuvat jatkamaan elämää kuoleman jälkeen – siksi olisikin tärkeää panostaa siihen, millainen kokemus heille jää viimeisistä ajoista läheisensä kanssa.
Se, mitä vuodet palliatiivisen hoidon ja saattohoidon parissa ovat itselleni opettaneet on se, että tähän osa-alueeseen erikoistuneiden lääkäreiden johdolla voidaan toteuttaa jo olemassa olevin keinoin todella laadukasta hoitoa. Muistan kuitenkin myös useamman tapauksen, jossa potilaan lääkitys on ollut riittämätön vielä kuoleman hetkelläkin ja hän on kuollut kärsien.
On selvää, että yksiselitteistä vastausta eutanasian sallimiseksi tai kieltämiseksi ei ole. Ihmettelen kuitenkin sitä, miksi eutanasiaa pidetään edelleen niin suurena syntinä myös tilanteissa, joissa kaikki on jo kokeiltu tuloksetta, kuolema on väistämätön ja potilas itse haluaa kuolla. Eikö elämän ylläpitämisen sijaan tärkeintä pitäisi olla inhimillisen kärsimyksen minimointi?
Taru Salovaara on sairaanhoitaja, joka kohtaa työssään paljon kuolemaa – niin kauniita poisnukkumisia kuin vaikeaoireisia kuolemiakin.
Artikkelin pääkuva: Canva. Kuvaa muokattu.