Topi Kytölehto
Politiikka ei houkuttele tai jos houkuttelee, niin ei ainakaan puoluepolitiikka. Poliittisen toimijuuden siirtymisestä yhden asian liikkeisiin on puhuttu jo vuosia. Puolueet vaikutuskanavina ovat menettäneet kiinnostavuutensa. Sitten tuli pandemia ja sekoitti politiikanteon.
Politiikalla ja poliitikoilla on ominaisuuksia, joita ilman yhteiskuntamme ei pärjää. COVID-19:n harvoiksi hyviksi puoliksi voidaan laskea käsihygienian parantumisen lisäksi uskon palauttaminen poliittiseen päätöksentekojärjestelmäämme ongelmanratkaisijana Suomessa.
Toisinkin oli kuitenkin voisi käydä kuten olemme Yhdysvalloista nähneet. Koronakriisi on tuonut tieteellisen keskustelun osaksi julkista keskustelua voimakkaammin. “Kaikenmaailman dosentteihin” viittavaat puheet ovat vähentyneet ja julkisessa keskustelussa suorastaan janotaan asiantuntijatietoa koronasta. Kriisi on kuitenkin osoittanut, että eri alojen asiantuntijatieto voi aiheuttaa intressiristiriitoja tai eturistiriitoja eri ryhmien välillä. Pahimmillaan eturistiriita voi tarkoittaa ennenaikaisia kuolemia.
Korona-ajalla on monia yhtymäkohtia sota-aikaan. Molemmissa tilanteissa normaali politiikan debatti eduskunnassa hiljeni, ja hätätila antoi hallitukselle enemmän oikeuksia vallitsevan kriisin hoitoon. Korona-ajan erona 1940-lukuun on kuitenkin eduskunnassa varsin nopeasti epidemian alun jälkeen noussut spekulaatio siitä, mikä on oikea tapa hoitaa epidemiaa. Tiedotusvälineet ja sosiaalinen media täyttyivät nopeasti virologian asiantuntijoista, oli asiaan muodollista pätevyyttä tai ei. Kriisin mittaan tuli selväksi myös se, että oikea asiantuntijatietokaan ei ole yksiselitteistä, tiedon täydellisyydestä puhumattakaan.
COVID-19 järkytti ihmisten turvallisuudentunnetta sekä muutti pysyvästi tapoja ja tottumuksia. Epidemia onkin ollut otsikoiden pysyvä aihe alkamisestaan lähtien, ymmärrettävästi. Uusi tilanne on järkyttänyt ihmisten mieliä, minkä johdosta ajoittainen yhteiskunnassa esiintyvä kaipuu teknokratiaan on palannut julkiseen keskusteluun.
Teknokratiasta ratkaisu?
Teknokratia on oppi, jonka mukaan tiedolla ja taidolla tulisi olla suurin merkitys päätöksenteossa eli kyse on niin sanotusta asiantuntijavallasta. Teknokratiaa on Suomessakin harrastettu usein. Toisen maailmansodan jälkeen edustuksellinen demokratia eduskunnan työnteon muodossa keskeytyi tuon tuosta, kun Kekkonen saattoi hajottaa hallituksen tai eduskunnan, joka ei häntä miellyttänyt. Usein korvaajana enemmistöhallituksille toimivat niin sanotut asiantuntija- tai virkamieshallitukset, joihin valittiin sopivat, neutraalit ja epäpoliittiset toimijat, jotka toteuttivat poliittisen eliitin, tässä tapauksessa Kekkosen, tahdon.
Nykyään teknokratiaa toteutetaan esimerkiksi osittain virkahenkilöstön rekrytoinnin kautta, joka edustaa “neutraalia asiantuntijuutta”, vaikkapa valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäen muodossa. Toisin kuin poliittiset päättäjät, virkahenkilöstö ei vaihdu vaalien yhteydessä ja niin ministeriöiden viranhaltijoista onkin muodostunut pysyviä vallankäyttäjiä.
Uusliberalismista on tullut osaltaan aikamme normaali, ja argumentit tämän aatteen ajamiseksi ovat mielenkiintoisella tavalla teknokratian puolustamisen kaltaisia. Esimerkiksi Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo 6.9.2020 pitämässään linjapuheessa korosti “tarvittavia” talouspäätöksiä varapuheenjohtaja Ikosen nostaessa esiin “järkeviä” päätöksiä. Kaipolan tehtaan sulkeminen oli juuri noussut otsikoihin ja suhdanteiden sijaan syytöksiä sai maan hallitus. Oikeisto maalaa mielellään vasemmistolaisista vastinpareistaan kuvaa talouselämän realiteetteja vastustavina sosialisteina.
Teknokratia on koronakriisin myötä esimerkiksi Ruotsissa tehnyt näyttävän paluun. Ruotsissa päätöksenteko osittain ulkoistettiin asiantuntijoille hoidettavaksi silloisen parhaan tiedon mukaan. Lopputuloksena oli kansan hyväksyntä sille, että heidän omaa valtaansa edustuksellisen demokratian muodossa rajoitetaan asiantuntijavallan kasvaessa.
Onko meillä varaa torjua kriisiä?
Suurin kysymys koronakriisissä ympäri maailman on kriisin hinta. Riippuen millaiselta asiantuntijalta kysyy, ovat suositukset erilaiset. Virologin asiantuntijatieto liittyy epidemian leviämiseen ja ehkäisemiseen, hoitotyön tai lääketieteen asiantuntijan tieto liittyy mahdollisiin hoitotoimenpiteisiin ja niiden mittavuuteen, ja talous- tai kauppatieteilijän tietämys taas mahdollisiin taloudellisiin kustannuksiin, menetyksiin ja muihin taloudellisiin arvioihin.
Näkökulmia löytyy loputtomasti: sivistystyön ammattilaisilla on näkökulma opetuksen onnistumiseen, upseeristolla maanpuolustuksen toimintakykyyn ja niin edelleen. Kun nämä kaikki näkökulmat kohtaavat mediassa, on tuloksena melko vaikeaselkoisesti ratkaistavissa oleva kriisi, jossa asiantuntijatietoa ei puutu, mutta puuttuu kuitenkin.
Suurimmat kysymykset liittyvät kriisin aiheuttamiin menetyksiin. Menetämme ihmishenkiä ja terveyttä, taloudellisia resursseja, sivistystä, toimintakykyä, elämyksiä ja myös tulevaisuutta. Koska täydellistä tietoa kriisin hoitoon ei ole, on tehtävä arvovalintoja. Mikä on toimivan ja taloudellisesti kestävän yhteiskunnan hinta? Mikä on nuorten sivistyksen ja koulutuksen hinta? Mikä on ihmishengen hinta? Raaimmillaan voidaan kysyä, mikä on nuoren ihmishengen ja vanhan ihmishengen välinen erotus eli hinta?
Pohdintaa, jonka tuloksena on mahdollisia aineellisia ja hengellisiä menetyksiä olisi varmasti helpompi ulkoistaa asiantuntijoille kuten vaikkapa Ruotsissa tehtiin. Politiikka on arvovalintoja. Poliitikot ovat paitsi päättäjiä, myös äänestäjiensä eli meidän kaikkien arvojen tulkkeja. Poliitikko joka jättää kuuntelematta kansan, erityisesti omien äänestäjiensä mielipidettä, on pian (tai neljän vuoden kuluttua) entinen poliitikko.
Vahva, vahvempi Suomi
Koronakriisi on näyttänyt päätöksentekojärjestelmämme vahvuudet. Luottamus, jota poliitikot ovat kriisiä hoitaessaan saaneet, on maailman suurimpia. Päätökset, joita poliitikkomme ovat kriisin hoidossa tehneet ovat poikkeuksetta olleet kansan mielestä oikeutettuja ja oikeita. Tämä kertoo edustuksellisen demokratian toimivuudesta Suomessa. Poliittisen kulttuurin erona Ruotsiin on ristiriitojen salliminen konsensuksen kustannuksella.
Eri mieltä olevat ovat löytäneet vaikutuskanavansa ja epidemiaan liittyvien suositusten noudattaminen on pääsääntöisesti ollut onnistunutta. Suoraa koronakriittistä kansalaistottelemattomuutta ei ole esiintynyt, vaan purkuventtiilinä on toiminut oppositiopuolueiden hanakasti harjoittama, mutta toisinaan aiheetonkin oppositiopolitiikka.
Esimerkkejä suomalaiselle yhteiskunnalle vastakkaisesta suunnasta löytyy maailmalta, erityisesti Yhdysvalloista, jossa osansa ovat saaneet niin maskipakko kuin 5G-mastot. Kaksipuoluejärjestelmä aiheuttaa merkittäviä valuvikoja edustuksellisuuteen. Kun vaihtoehdot puuttuvat, pahimmillaan puolueet ottavat populistisen agendan omakseen, oli se sitten salaliittoteorioita tai meemioikeistoa.
Suomalainen poliitikko ja monipuoluejärjestelmä on koronakriisin sankari. Etenkin hallituksen poliitikot ovat joutuneet kriisin aikana pohtimaan paljon eettisiä ja taloudellisia kysymyksiä. Johtavat poliitikkomme eivät ole turvautuneet teknokratian selän taakse. Asiantuntijat konsultoivat ja poliitikot päättävät.
Poliitikko edustaa aina viiteryhmäänsä, niin alueellisesti kuin väestöllisesti. Laaja-alainen kansanrintamahallitus sosialidemokraattien johdolla on osoittautunut hyvin hoidetun kriisin perustaksi. Hallituksen vastinparit ovat pitäneet toisensa tietoisena niin pienituloisten, yrittäjien, maaseudun ja kaupunkien kipupisteistä.
Koronakriisi ei ole kuitenkaan vielä ohi ja aktiivista yhteiskunnallista keskustelua tarvitaan tulevaisuudessakin. Haasteita on ilmennyt tapahtuma-alalla ja ravintola-alalla, mutta hallitus on toiminut pystynyt reagoimaan uusiin haasteisiin. Esimerkkeinä politiikkojen taistelusta koronaa vastaan ovat vaikkapa maskien jakaminen ilmaiseksi pienituloisille, yritysten innovaatiotuet ja Euroopan unionissa neuvoteltu elpymisrahasto.
Keväällä käytyjen lukemattomien neuvotteluiden ansiosta Suomen koronapolitiikka hioutui kaikki väestönosat huomioonottavaksi, myös taloudelliset näkökulmat huomioivaksi kompromissiksi. Oppositio on osaltaan huolehtinut siitä, että epidemian hoitaminen on ollut varovaista ja tarkkaavaista nuorallatanssia. Tulevaisuudessakin kriisien ratkaisukyvyn tae on edustuksellinen demokratia ja jokaisen osallisuus päätöksenteossa.
Topi Kytölehto on historian opiskelija, joka rakastaa öisin imeä tietoa maailman valuma-alueista Wikipediasta.
Artikkelin pääkuva: Canva. Kuvaa muokattu.