Anni Niemelä

Olen suoratoistopalvelujen säännöllinen käyttäjä ja viime kerralla Netflixin aukaistuani en ollut varma olenko sittenkin eksynyt PornHubin etusivulle uutuusleffan trailerin pyörähtäessä käyntiin. Puolalainen 365 päivää -elokuva on ollut Netflixin Suomen katsotuimpien nimikkeiden listalla jo hyvän tovin ja elokuva on herättänyt kansainvälistä keskustelua kriitikoiden kynsissä sekä sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä ja TikTokissa.

Netflix kuvaa elokuvaa seuraavasti: “Dominoivan mafiapomon armoille joutunut nainen saa vuoden aikaa rakastua vangitsijaansa.” Elokuvan perusasetelmassa komea ja varakas mies, Massimo, kidnappaa naisen, Lauran, tarkoituksenaan saada hänet rakastumaan itseensä seuraavan 365 päivän aikana. Kuulostaa piinaavalta trilleriltä, eikö? 

Puolalaisen Blanka Lipinskan eroottinen trilogia 365 dni, eli 365 päivää, julkaistiin vuosina 2018-2019, eikä teoksia ole vielä käännetty englanniksi. Kirjoitan arvioni vain elokuvaan pohjaten, joten en ota kantaa alkuperäiseen teoksiin tai spekuloi mihin suuntaan tarinaa viedään sen jatko-osissa. Lipinskan on kuitenkin co-kirjoittanut elokuvaa, joten lienee turvallista olettaa, että alkuperäinen narratiivi ja motiivi ovat pysyneet samana.

Elokuva muistuttaa muutamaa vuotta aiemmin kohuja aiheuttanutta Fifty Shades of Grey -trilogiaa, mikä ei tule yllätyksenä, sillä kirjailija on kertonut saaneensa inspiraation trilogialleen E.L Jamesin Fifty Shades of Grey -trilogiasta sekä henkilökohtaisesta Sisilian matkastaan. 

Fifty Shades of Grey sen sijaan on kirjailija E. L. Jamesin luoma eroottinen trilogia, joka on väitetysti fanfic, eli fanifiktio, Stephenie Meyerin Twilight-saagasta, jossa Edward-vampyyrin ja ihmis-Bellan rakkaustarinaa sävyttää verenhimo ja kuolemanpelko. 

Fifty Shades of Grey -trilogiassa varakas mies kiinnostuu nuoresta opiskelijanaisesta ja ilmestyessään teos innosti monia tutustumaan sidontaleikkeihin ja BDSM-maailman saloihin. 

Mikä siis meni pieleen kun vuonna 2020 kirjailijaa kritisoidaan siitä, että hän kirjoittaa ja julkaisee häntä itseään kiihottavaa materiaalia? 

Seksuaalisista fantasioista tulisi puhua avoimemmin ja on tervetullutta, että niitä tuodaan esille valtavirran medioissa. Fantasioinnin ei pitäisi olla tabu, mutta siinäkin suostumus on välttämätöntä. Tässä onkin ongelman ydin: seksi myy, mutta väkivaltaan perustuva seksi näyttää myyvän jopa enemmän. 

Brittiläinen Pro Empower -opiskelijajärjestö on julkaissut Netflixille avoimen kirjeen , jossa palvelua kritisoidaan rankasti väkivallan väärinkäyttöä ja raiskausta ihannoivan elokuvan esittämisestä. Järjestö vaatii elokuvalle trigger-varoitusta, jossa varoitetaan mahdollisesti ahdistavia tunteita laukaisevasta sisällöstä. Monelle hyväksikäyttöä tai epätasapainoisia ihmissuhteita kokeneelle katsojalle elokuva voi olla varsin traumaattinen kokemus. 

Erittäin haitalliseksi elokuvan näyttämisen suositussa suoratoistopalvelussa tekee se, että monet alaikäiset ja nuoret saavat heille vahingollista sisältöä käsiinsä. Manipuloivan ja hyväksikäyttöä glorifioivan parisuhdemallin opettaminen minkä tahansa ikäisille tuskin lienee Netflixin intressien mukaista. Twitteristä löytyy naisia, jotka twiittiensä mukaan haaveilevat vain siitä, että joku tulisi ja ottaisi heidät mukaansa saaden unelmiensa rakkaustarinan ovelle toimitettuna. Elokuva on johtanut jo kidnappaukseen ja Tukholma-syndroomaan perustuvan parisuhteen haikailuun ja nuoret Tiktok-käyttäjät jakavat videoita mustelmistaan, joita he ovat saaneet 365 päivää -elokuvasta inspiraatiota saaneen seksin johdosta. 

365 päivää -elokuva tulisi kohdata seksuaalisena fantasiana, ei viihteenä. 

Elokuva antaa huonoja vaikutteita katsojilleen sukupuolesta ja iästä riippumatta. Päähenkilö Massimo näytetään uhrina hänen joutuessaan ottamaan isänsä johtama Sisilian mafia haltuun tämän kuoleman jälkeen. Mies ei joudu mistään tekemisistään vastuuseen ja saa jopa kidnappaamansa Lauran pyytämään anteeksi tilanteita, joihin tämä ei olisi ilman Massimoa koskaan joutunut. 

Erään lukemani elokuva-arvostelun kirjoittajan mukaan teosta voisi pitää luokattoman huonona suorituksena näyttelemisen osalta, mutta kohtalaisena pornografian kannalta. Olen osittain samalla kannalla, mutta en voi suositella elokuvaa edes pornona. Kömpelö englanti ja töksähtelevät vuorosanat tekevät dialogin seuraamisesta vaivaannuttavaa. Mielipiteet jakautuvat vahvasti myös Twitterissä, jossa osa katsojista haluaa puolustella elokuvaa, sillä “saavathan hekin nauttia rajusta seksistä”. Myös Fifty Shades of Grey:tä ja sen jatko-osia kritisoitiin epäterveen BDSM-suhteen kuvaamisesta. 

BDSM sisältää sitomista, alistumista, alistettavana oloa, kipua ja valtarooleilla leikittelyä, kaikki molemminpuoliseen suostumukseen perustuen. 365 päivää vaikuttaakin huonolta B-luokan “spin-offilta” sen syntyä inspiroineesta trilogiasta. Jopa rajujen pornovideoiden lopussa näytetään usein näyttelijät kohtauksen jälkeen ilman ‘roolejaan’ ja varmistetaan katsojalle, että kaikki toiminta heidän välillään on ollut suostumuksellista, vaikkakin rajua. Toisin on Lipinskan luomassa tarinassa, jossa toinen valtaa pitävä osapuoli tekee mitä haluaa ja toinen opettelee haluamaan samaa itsemääräämisoikeudestaan luopuen. Kuten Fifty Shades of Grey, myös 365 päivää vaikeuttaa sadomasokismin ja BDSM:n normalisointia, sillä vallan käyttöä ei kuvata suostumukseen perustuen.

Millä tavalla fantasioita ja seksuaalisuutta sitten tulisi käsitellä mediassa?

Loistava esimerkki fetissien ja fantasioiden normalisoinnista on JP Valkeapään ohjaama suomalainen draamaelokuva Koirat eivät käytä housuja, joka ilmestyi vuonna 2019. Krista Kososen sekä Pekka Strangin tähdittämä elokuva on herkkä ja terve kuvaus sadomasokismista ja se näyttää, kuinka ihan tavalliset ihmiset voivat toteuttaa itseään ja vapautua seksuaalisuutensa kautta. Sosiaalisen median puolelta mainittakoon erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlström, joka puhuu oman kehonsa ja halujensa hyväksymisen puolesta puhumuru.fi-blogissaan ja Instagramissa. Myös Riikka Suomisen toimittama Ylen ohjelmasarja Vallattomia suhteita on kuuntelemisen arvoinen, sillä se haastaa parisuhdenormeja ja kyseenalaistaa vallitsevia näkemyksiä rakkaudesta ja seksistä.

Naisten (sekä miesten) on täysin sallittua jatkossakin fantasioida varakkaista kumppaneista ja intohimoisesta seksistä. Hyväksyttävää ei kuitenkaan ole, jos fantasioiden perusteella halutaan oikeuttaa väkivaltaa.

Anni Niemelä puhuu fantasioinnin puolesta ja uskoo, että niihin liittyvät tabut voidaan rikkoa avoimella keskustelulla.

Artikkelin pääkuva: Maru Lombardo / Unsplash.

Kirjoittajan kuvausta muutettu paremmin juttuun istuvaksi 1.8. klo 13.